"Enemmän työkaveri kuin ulkoistettu kumppani."

Leena Lehtonen, toimitusjohtaja
Treili Oy
Case Treili Oy
Yrityksen koko

10 mil.+ Liikevaihto
240+ Henkilöstö

Sillä, että asiat sujuvat näin vaivattomasti, on meille todellista lisäarvoa

Treili

 

Treilin tehtäväkenttään kuuluu erilaisten sosiaalihuollon palveluiden tuottaminen. Tällä hetkellä meillä on vanhushuollonpalveluita eli dementiakoteja, mielenterveyskuntoutumisen palveluita sekä perhepalveluita. Kaikkia tarjoamiamme palveluita tarvitaan yhä enemmän tulevaisuudessa.

Lähtökohtamme oli, että kaikki mitä pystytään IT-maailmasta ulkoistamaan, myös ulkoistetaan. Luotettavan kumppani löytyi yllättävän helposti, kun tutustuimme Elmoon. Näiden vuosien aikana olen alkanut pitämään Elmon Heikkiä enemmän työkaverina kuin ulkoisena kumppanina. Keskittäminen on ollut ennen kaikkea kätevää.

IT-kuviomme olivat kehittyneet osa kerrallaan ”tee-se-itse” –tyylillä ja tämä aiheutti epävarmuutta siitä, olemmeko hoksanneet
kaiken. Aiempi hajautettu malli oli myöstavattoman työläs. Meille on iso helpotus, että saamme hoidettua kaiken yhden kumppanin kautta, Lehtonen alleviivaa.

Kun lähdimme virittelemään yhteistyötä Elmon kanssa, oli meillä vaihtoehtona myös oman IT-henkilön palkkaaminen. Ymmärrettiin kuitenkin, että yhdellä ihmisellä on yhden ihmisen tiedot, resurssit ja kapasiteetti, ja se on ihan eri asia kuin ison firman kapasiteetti. Siihen verrattuna kun ajattelee ihan palkkakuluja ja omia IT-ratkaisukuluja, niin luulen, että päästään aika samoihin talouslukemiin. Toisaalta myös sille, että asiat sujuvat näin vaivattomasti, täytyy laskea hinta. Se on lisäarvoa ja säästöä, että asiat on pois meidän työpöydiltä.

  • Leena Lehtonen, toimitusjohtaja, Treili Oy

Kumppanuustarinoita

Referenssi

Carsport Design

Tilanne oli tyypillinen: IT-talo myy yritykselle palveluja. Hommat laitetaan pyörimään. Aikaa kuluu, yritys kehittyy, palveluntarjoajasta…
Referenssi

Viola-kotiyhdistys ry

Kesällä 2016 Viola-koti koki, että heidän koko ICT-arkkitehtuurirakenteensa tulisi uudelleenmuotoilla paremmin liiketoimintaa tukevaksi….
Referenssi

Juuri Partners Oy

Jos yrityksessä ei ole omia IT-ammattilaisia, saattaa ICT-ympäristön kriittinen arviointi jäädä tekemättä. Tämä tarkoittaa usein…

Tehdäänkö yrityksestäsi parempi?