Rekrytoimme!

Elmon toimisto

Onko asiakkaiden parissa työskentely ja erilaisten teknisten ongelmien ratkominen sinulle tuttua puuhaa? Haluaisitko päästä työyhteisöön, jossa sinua odottaa innostuneet ja asiantuntevat kollegat?

Etsimme nyt tekijöitä Service Desk -tiimiimme Tampereelle ja Hämeenlinnaan!

Ensin hieman meistä

Olemme nopeasti kasvava organisaatio, joka on rakennettu innostuksesta, hyvästä palvelusta ja tiimityöstä. Meidät erottaa muista ennen kaikkea asenne. Ja ihmiset, joiden kanssa on hyvä tehdä töitä.

Talon sisällä jouhevuuden takaa lean-malli. Meillä työntekijät nauttivat luottamusta, pääsevät vaikuttamaan asioihin ja tekemään päätöksiä. Siinä sivussa asiakkaamme pääsevät nauttimaan paremmasta palvelusta, ihan kuin itsekseen.

Kiinnostuitko?

Tarkemmat tiedot & kuvaukset avoinna olevista tehtävistä löydät kunkin nimikkeen alta. Tehtäviin hakeminen tapahtuu yhteistyökumppanimme Baronan kautta.

Kaksi Elmon työntekijää istuvat Elmon toimiston sohvalla

Tarjoamme tulevalle elmolaiselle kattavan perehdytyksen, mielenkiintoiset työtehtävät, innostavan työilmapiirin sekä työyhteisön tuen.

Työyhteisössämme on rento ja välitön meininki, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Tervetuloa taloon!