Konesalitarjonta kasvaa

Kahvimuki

Matti Järvinen tuntee konesalit läpikotaisin ja on innoissaan, että Equinixin vihreät datakeskukset palvelevat nyt Elmon asiakkaita.

Suorat ja skaalautuvat yhteydet julkisiin pilvipalveluihin

”Konesali on konesali”. Näin voi äkkiseltään todeta, mutta lähempi tarkastelu valottaa erot palveluntarjoajissa, tietoturvassa ja ympäristökuormissa. Elmon konesalikapasiteetti vahvistui vastikään vihreällä valinnalla, yhdysvaltalaisen Equinixin datakeskuksella. Elmolla on nyt kolme konesalia
Tampereella ja yksi Helsingissä.

  • Jo Elmon vahvan pääkaupunkiseudulle laajenemisen vuoksi oli tärkeää, että datakeskus on siellä, missä asiakkaatkin ovat. Fyysinen etäisyys vaikuttaa jonkin verran yhteyden viiveisiin. Uudessa Espoon konesalissa ei kapasiteetti lopu kesken, vaan sitä on lähes rajattomasti, Elmon IT-palveluiden päällikkö Matti Järvinen kertoo.

Hyvä niin, sillä kapasiteettitarve kasvaa eksponentiaalisesti digitalisaation edetessä. Yhä suurempi osa suomalaisyrityksistä käyttää palveluntarjoajien konesaleja.

Räätälöity konesalipalvelu on osa tehokasta IT-ympäristöä

Konesalit käyttävät toimintansa pyörittämiseen valtavan määrän sähköä: Invest in Finland arvioi vuonna 2015 Suomen datakeskusten vievän noin
1 % Suomen sähköenergiasta. Konesalien koon kasvaessa myös niiden energiankäyttö kasvaa. Samalla ne tuottavat valtavan määrän lämpöä.
Se, miten lämpö valjastetaan hyötykäyttöön, vaikuttaa merkittävästi konesalien ekologisuuteen.

Equinix on tässä mielessä yksi edistyneimpiä konesalitoimijoita ja standardoinut ympäristö- ja energia-asiansa pitkälle: konesalien hukkalämpö
kerätään talteen ja kierrätetään energiaksi. Lisäksi Equinixilla on laajat tietoturvastandardit, esimerkiksi ISO27001, joka on myönnetty myös Elmolle.

Käyttäjälle uuden konesalin parhaita etuja ovat Järvisen mukaan suorat ja skaalautuvat yhteydet, mikä tuo tehokkuutta hybridiratkaisujen käyttöön.

Kuvassa Elmon IT-palveluiden päällikkö Matti Järvinen
  • Equinixin konesali antaa suorat, skaalautuvat yhteydet esimerkiksi Azureen, mutta myös muihin julkisiin pilvipalveluihin ohi internetin. Se, ettei tarvitse mennä internetin yli palvelimille, tuo monia etuja. Tietoturvamielessä muun muassa hyökkäyspinta-ala on tällöin pienempi, Järvinen avaa.

Elmon asiakkaista suuri osa on tehnyt kokonaisvaltaisen ICT-ulkoistuksen Elmolle, jolloin konesalit ovat yksi osa toimivaa, tehokasta ja tietoturvallista IT-ympäristöä. Haltuunottoprosessi saadaan parhaimmillaan vietyä läpi ilman käyttökatkoja palvelimille.

Equinix on maailman johtava konesalitoimija, jonka konesaleja on 27 maassa 5 mantereella. Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on käyttää 100 % puhdasta, uusiutuvaa energiaa alustoillaan. Equinixin konesalit ovat saaneet ensimmäisinä Euroopassa energianhallinnan ISO 50001 -sertifikaatin.

Kiinnostuitko konesali vaihtoehdoista?